perjantai 24. lokakuuta 2008

SSL:n erikoisnäyttely

Käytiin Kaukon ja Jokun kanssa pyörähtämässä Suomne spanieliliiton erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä. Ja voinpa sanoa ettei tosiaan mikään turha reissu ollut.



Aamulla kello 8.00 koirat ja häkki autoon ja eiku nokka kohti hyvinkäätä. Perillä oltiin jo hyvissä ajoin, vähän ennen klo 9.00. Urosten kehät alkaisivat klo. 10.00. Eikun häkit pystyyn ja odottelemaan. Peenut olivat alkaneet jo klo. 9.00, mutta ne venyivät ja urosten kehät alkoivat n. 20min myöhässä.

Junnujen jälkeen oli Jokun vuoro mennä kehään. Minua hieman jännitti se, että miten Joku reagoi kun tuomari oli koiran päälle kallistuvaa sorttia, mutta ilokseni huomasin seisovan hienosti paikallaan ja antavan tuomarin kopeloida itsensä päästä varpaisiin. Siinä sitten seistiin ja odoteltiin tuomiota, juostiin edes-takas liike ja kehän ympäri, seisotettiin tuomariin eteen ja tämän jälkeen punainen nauha ja arvostelu käteen, toisin sanoen Joku sai EH:n, eli erittäin hyvä, mikä ei kuitenkaan yllä muihin tuloksiin kuten luokkasijoitukseen (tai ainakaan tässä kilpailussa..).



Sitten oli Kaukon vuoro. Aluksi vein yksilöarvosteluun kaverin koiran Neron, joka sai hiensoti ERI:n (erinomainen) jonka jälkeen vaihto Kaukoon ja sen kanssa yksilöarvosteluun. Kaukonkin sai hienosti ERI:n, ja todella hienosti voitti luokkansa. Tällöin ilo oli jo ylimmillään. Mielessä pyöri että voisiko tämä näyttely olla se näyttely jossa me valioidutaan? Yritä siinä sitten olla rauhassa ja odotella että pääsee uudelleen kehään. Paras uros kehään sitten vain ja jännityksellä odottelemaan miten käy. Tuomari valitsi nuortenluokan uroksen, Kaukon ja kaksi valioluokan urosta. Eli nytmeillä olisi mahdollisuus!! Tuomari juoksuttaessa koiria luulin hänen tehneen jo valintansa ja pistäneen nuortenluokan uroksen meidän edelle, mutta ei, me päädyimme Kaukon kanssa PU3 sijalle, saaden sertin ja Suomen muotovalio tittelin!!



Nyt kotona asustelee siis FIN MVA Kauko sekä (toivottavasti) tuleva agitykki Joku ;D.



Joku sai vapautuksen turkistaan ja, voi mitä sieltä alta paljastuikaan. Miehekäs koiran rötikkä.

Kauheasti oli poika kehittynyt viime karvamisen jälkeen. Tässä kuva uudesta nahkiksesta :

Kaukon prosessi etenee

Toisin sanoen Kauko pääsi "uusinta" kerralle hierojalle. Olimme hierojan kanssa sopineet että n. kuukauden päästä edellisestä kerrasta oisi hyvä tulla uudelleen, joten teimme työtä käskettyä ja kävimme hierojalla 15.10.

Tuomio oli hyvä. Selkä ja oikeastaan koko runko oli hyvässä kunnossa, eli siinä samassa jamassa mihin hän oli sen hieronutkin, eli ei ollut mennyt hunompaan kuntoon :D. Tutkailun jälkeen Kauko sai taas nauttia hieronnasta.

Ollaan kyllä kotona koko perhe huomattu miten tuo hierominen on siihen vaikuttanut. Nykyään selkä todellakin suorempi ja oikeastaan jopa tuntuu jämerämmältä. Ja mikä uusinta on se, että Kauko on ruvennut kunnolla venyttelemään takajalkojaan, jota ei siis ole tehnyt todella pitkiin aikoihin. Ja mikä parasta, jopa isäni oli sitä mieltä, että hieronta on auttanut Kaukoa, ja se on jo jotain!
Mietittiin vielä, että josko vielä kerran n. kuukauden kuluttua mentäisiin siellä käymään (siis tästä keskusteltiin myös hierojan kanssa + perheen), jotta saadaan Kauko oikein hyvään kuntoon, ja ettei prosessi jää vain kesken.

Ja eikun taas jumppatuokioita vetämään!

agiliitelyä

Jokun kanssa päästiin jatkamaan agilityä. Ollaan nyt ryhmässä jatko1 jossa jo tehdään ihan monen esteen ratoja. Talvikaudeksi päästiin halliin (Purina halli), ja kausi kestää loka-huhtikuun ajan.

Heti ekoissa treeneillä (18.10) tehtiinkin sitten jo ihan ihan hyvän pituinen rata, kymmenen estettä. Tehtiin valssi harjoituksia (ei siis oikeasti tansittu valssia, vaan se on yksi ohjaustekniikan käsite), ja niitähän sitten oli. Ne meni meiltä todella hyvin, niihin olen ylpeä, mutta se mihin en ollut tyytyväinen oli meidän keppien meno.. Jokua kiinnosti vain mitä siellä toisessa kädessä on, eikä siis keskittynyt pujottelemaan.. Mutta pistin sen uuden pelottavan paikan piikkiin.

Rata tehtiin kahdessa erässä (esteet 1-6, ja 7-10). Ja kun nämä osuudet käyty läpi, tehtiin koko rata. Tässä vielä rata piirros (vasemman puoleinen rata):



Ja eilen (23.10.) tehtiin sitten toinen rata (oikean puoleinen kuvassa) joka oli tutulla ulkokentällä kontulassa. kaikki meni hyvin kunnes tultiin pöydän kohdalle (este 6), pysyi kyllä pöydällä mutta lähti siitä sitten suoraan pinkomaan omille teille. ja eikun uudestaan kunnes onnistui. Tämäkin rata tehtiin osiassa. (esteet 1-3, 4-6, ja 6-9) ja lopuksi yhdistettynä. Tälläkertaa kepit meni _todella_ hyvin :).
Tästä on hyvä jatkaa, huomenna taas treenit hallilla ja innolla odotetaan :D.

maanantai 22. syyskuuta 2008

ilopillerinpyörittäjä Tanja..



Hullu perhe mikä hullu perhe, mihinkä siitä pääsisi.. Eikös se lausahdus menekkin niin että "jos ottaa kolmannen koiran niin se on ihan sama sen jälkeen että montako niitä on..."

Tosiaan perheeseen saapui meitä väliaikaisesti ilostuttamaan hoitonarttu Tanja.. Poikettiin hieman perroista ja otettiinkin hoiviin irlanninvesispanieli. Tanja on tällä hetkellä 10vk ikäinen tyten tyllerö.

Muutama kuvanen :) :


Hieman hullunkurinen asento :D

tyttö viimeviikolla


ja tällä viikolla

Me osataan jo noudun perustat ;) (ainaski melkeen ;) )

perjantai 12. syyskuuta 2008

Kauko at masseuse

Käytiin sitten Kaukon kanssa "lunastamassa" voittamamme BIS6 palkinto, eli tunnin koirahieronta. Tarkoitus oli mennä sinne jo viime viikolla, mutta juututtiin sitten ruuhkiin ja saatiin onneksi vaihdettua aika tämän viikon maanantaiksi, jolloin siis suuntasimme kohti Kirkkonummea, kohti tuntematonta...

PÄikan päällä:
Aluksi vähän tutustuttiin, ja juteltiin miten Kauko voi ja jne. Onko sattunut mitään, taikka mikä syy tulla juuri nyt (aikaa olisi siis ollut aina 19.12.asti). Sanottiin sitten, että välillä, nyt lähipäivinä saanut sellaisia ns. kipukohtauksia, että vingahtanut ja hamuillut peräpäätään ja eikä nousu/hypi vasten, ja jos hyppää niin vinkaisee ja heti takaisin maan tasolle.

Sitten Kaukoa tutkittiin, kävi sen päästä peräpäähän läpi, ja tämän jälkeen "diagnosoi" mitä sieltä löytyi. (tämä siis ihan semmoinen mitä itse muistan siitä keskustelusta, ei siis mitään oikeasti kirjallista saatu..) Todella selkeästi ja hyvin selitti ja näytti omalla kehollaan mitä tarkoitti. Kaukolla oli kuulemma koko oikea puoli n. 0.5-1.5 cm edempänä kuin vasen puoli (siis katsoi tämän luiden perusteella) eli oli tavallaan koko koira ihan vinkkelissä. Sanoi myös että aika lailla niskat jumissa, ei oikein anna nostaa oikeata etutassua (muuta kuin ihan väkisin) ja oikea takatassukaan ei noussut niin ylös kuin vasen. Selässä näkyi pientä skolioosia.

Tutkiskelun jälkeen alettiinkin sitten "hommiin" eli hieromaan. Kauko kyljelleen ja eikuin sormet liikkumaan. Todella rauhallista ja asinatuntevan näköistä työskentelyä oli. Hieroi pääasiassa takapäätä, päätä ja niskaa, eli ongelma alueita. Kauko piippasi koko prosessin ajan, ja meinasi aina välillä nousta ylöskin, eli lattialla istuskeli hierojan lisäksi myös minä, ja välillä jopa äitikin.. Mutta loppua kohden homma muuttui aina helpommaksi.

Kun hieromiset loppui, tarkisti hän vielä että miten auttoi, eli oliko jumit saatu pois niin että luut olisivat suht samoilla kohilla, ja jo näin yhdellä kerralla huomasi että oli suurta apua. Paikat oli siis kutakuinkin paikoillaan.

Saatiin mukaan vielä muutama jumppaohjekin mukaan ja n. viikon "sairasloma", eli ei mitään riekkumisia, vaan rauhallista oleskelua ja pieniä ulkoiluja. Sovittinpa vielä, että mentäisiin ens kuussa uudestaan käymään ns. kontrollissa.

Oli kyllä todella hyvä että mentiin, ei kaduta ollenkaan, päin vastoin, uudestaan vaan :D. Ajateltiin jopa, että vietäisiin Jokukin, koska on niin nuori ja treenataan agia sun muuta. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan :D.

Nyt Kauko voi hyvin, hyppii jo vastenkin.. (mikä nyt ei välttämättä oo niin hyvä, mutta tarkoittaa että on jo paremmassa kunnnossa :D.)