torstai 16. huhtikuuta 2009

Agilityä

No nyt on sitten korkattu "kisaura" käyntiin Jokun kanssa. Oltiin eillen Ojangossa HSKH:n järjestämissä epävirallisissa kisoissa.

Tarkoitus oli mennä mölliluokkaan jossa ei siis ole keppejä, rengasta eikä keinua, mutta omien treenien takia ei enää niihin ehditty vaan kilpaileviin suoraan.. Radalla oli 19 estettä, pää osa hyppyjä, sitten myös A-este, puomi, 3 putkea, kepit, pituus sekä keinu. Rata oli todella kiva, ei olla kyllä ennen ihan noin pitkiä ratoja tehty treeneissä, mutta hyvin se siitä huolimatta meni.
Lopputulos oli HYL koska joku hyppäsi yhden esteen kahdesti. Mutta muutne rata meni todella hienosti, minun jännittämät kontaktiesteet sujuivat todella hyvin, ja taas este johon jo luotin vähän enemmään, eli kepit, eivät sitteen sujuneet niin hyvin, tai siis meni väärästä välistä sisään.. Mutta ei se haittaa, todella hyvä fiilis jäi nyt vain seuraavia möllejä odottamaan :).

Nyt tulevalla viikolla alkavat kesätreenit, eli ulkokentät odottavat. Vaihdamme luokkaa jatko 2:iin, eli pidempiä ratoja luvassa, ja siirrytään siitä uskotaan kaikki mitä opettaja sanoo, käsitykseen tehdään niin kuin meille on parasta (esim. jossain tilanteessa meille sopii takaaleikkaus paremmin kuin valssi..)

perjantai 3. huhtikuuta 2009

treeniä treeniä..

Niin se aika vain menee, ja tännekkin pitäisi päästä asioista kertomaan..


Näin yleisesti alkuvuosi on mennyt hyvin. Jokun kanssa on agilityssä edistytty huimasti. Vauhtia on jo liikaakin, nyt vain keskitytään kontakteihin ja tekniikkaan ylipäätänsä. Talvikausi alkaa olla takanapäin ja kohta päästään taas ulos treenamaan :).
Jokun kanssa uutena lajina on tulossa Rally-Toko. Paljon vapaamuotoisempi harrastus kuin toko, ei niin tiukka kuri (katso lisää täältä).

Kaukon kanssa on treenailtu tokoa. Olemme Kaukon kanssa Vesikoirat ry:n alokasluokkaan tähtäävien ryhmässä, hyvin onh mennyt ensimmäiset muutama kertaa. Tällä jatketaan.

Molemmilta pojilta pitäisi ottaa nuo kilpparit, jotta tulisi varmuus että pojat ihan ok. Kaukon silmätkin voisi tutkia joskus vielä uudestaan, nyt ei kuitenkaan minun mielestä tarvetta, koska ei tuosta isää ole tulossa, mutta ihan oman rauhankin takia ne olisi hyvä tutkia :).

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

metsälenkillä

Oltiin taas kerran metsälenkillä, mutta tälläkertaa minä muistin ottaa kameran mukaan :). Kuvasaldoa:


Keppiä hakemassa


Keppihulluja koiria
Mitä kummaa tuolla menee?
Suloinen.

Neron uintia.

Kauko harrasti myös "agilityä"



Poseeraa :)

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kauko 5v.

Niin se vain kävi että vuosi vaihtui ja nyt eletään jo maaliskuussa..
Kaukosta tuli "vanhus", -no ei vaisin- vaan siitä tuli 5 vuotias entistä komeampi mies (oisipa aivotkin samalla aaltopituudella..). Synttärit olivat kylläkin jo viime kuussa (2.2.), mutta kun remmin toinenpää ei saanut onnittelu aikaiseksi.. Synttärit vietettiin rauhallisesti, varsinaista "kakkua" ei ollut, mutta herkkuja oli jaossa kumminkin.
Olen ajatellut taas Kaukon viemistä hierojalle, ihan vain tarkistamaan onko koira ok (no näkeehän sen, mutta lähinnä siis selän kuntoa..).
Viron valio anomus on edelleen lähettämättä.. Suurin osa tarvittavista papereista on jo kirjekuoressa, mutta katsotaan koska se pääsee postiin asti..

Haasteisiin vastattu

1. Go to the 4th folder in your computer where you store your pictures.
2. Pick the 4th picture in that folder.
3. Explain the picture.
4. Tag 4 people to do the same!

Ja tarina kuuluu: Kaunis kesäpäivä talon edustalla (3.6.). Loma juuri alkanut ja olen päättänyt lähteä lentomattomatkalle yhdessä Jokun kanssa :).

Ja täten haastan: Elina ja Rambo&Romeo, Nuno omistajineen (homepää kun olen..), Sanna ja Poju&Iitu sekä Maria ja Vesper.