sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

uinnin huumaa

Jokun kanssa on nyt jo kaksi kertaa tullut käytyä Hyvinkään koirauimalassa. Molemmilla kerroilla Joku olisi mielellään jäänyt uiskentelemaan koko loppupäiväksi.
Ekalla kerralla altaaseen menoa kokeiltiin liivien kanssa, koska aikaisemmin ei oltu missään vastaavassa paikassa käyty. Parin liivi+opastaja uinnin jälkeen ei koiraa meinannut vedestä saada pois. Kunhan lelu lensi veteen ei muuta tarvittu. Loppuajasta kun kaikki ensikertailaiset oli opastettu uimaan, saimme uittajalta vielä pienet sukellus harjoitukset kanssa.

Ensimmäisellä kerralla koiria oli vähemmän kuin tarkoitus, mutta se ei menoa haitannut, aluksi tarkoitus oli mennä ryhmissä, mutta loppujenlopuksi kaikki tulivat toistensa kanssa toimeen ja sieltä altaastahan ne kaikki paikalla olleet pöörröt löytyivät samaan aikaan :D.
Kuvia 8.3.


välillä oli pakko pitää kiinni, että muutkin pääsisivät uimaan..

rannalta ohjauskin toimi joten kuten..

Koiria oli huimat 19 mukana. Tällöinkin tarkoitus oli ryhmitellä, mutta kun ei ollut mitään kinaa kenellääkään kenenkään kanssa, uiskenneltiin taas melkein koko porukan voimin :D.

kuvia 6.4.


vastaavia loikkia tuli muiltakin pörröiltä..



Joku harjoittamassa sukellus taitojaan
vaikka kuva saattaa antaa vaikutelman siitä että hukutan koiraani, muuta ihan vapaaehtoisesti se sinne lelun perään meni :D

Kummankin uinti kerran jälkeen on oltu rättipoikkiväsyneitä :D. Odotan jo innolla että päästään ihan mereen uimaan!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hih hih, hurjan näköinen tuo vika kuva :D! Näin opetetaan koiria sukeltamaan: "Napakka ote niskasta ja lähdetään painamaan koiria veden alle. Jaksaa jaksaa, vielä vähän, kestää kestää, ja kun ei tunnu enää vastustelua, voitte päästää irti..!" Huh :D.